Pahuus

Oletko paha?

Enemmistö meistä pitää itseään hyvinä ihmisinä. Mutta olemmeko sitä myös käytännön tasolla? On helppoa olla hyvä silloin, kun asiat menevät niin kuin me haluamme. Todellinen hyvyytemme punnitaan kuitenkin silloin, kun meitä loukataan, lapsemme rikkoo naapurin ikkunan tai työntekijämme tekee huolimattomuuttaan kalliin virheen. Suuttuminen, kostaminen tai räyhääminen ei ole hyvyyttä.
Pahuudella en tarkoita vain törkeitä tekoja, vaan esimerkiksi tuomitsemista tai välinpitämättömyyttä. Myös se on pahuutta, jos emme kannusta työntekijöitämme kasvamaan, vaikka se merkitsisi sitä, että he siirtyisivät toisiin yrityksiin. Jos emme tue, silloin rajoitamme, ja rajoittaminen on pahuutta. Lastemme painostaminen jollekin määrätylle alalle, pelon käyttäminen kasvatusaseena ja henkisen tai fyysisen väkivallan käyttö ovat myös pahuutta. Kostaminen puolisollemme murjottamalla tai laiminlyömällä häntä on pahuutta. Muiden auttaminen vain siksi, että siitä on hyötyä itsellemme, on pahuutta. Pahat ajatukset ovat pahuutta. Anteeksiantamattomuus on myös pahuutta.
Miten voisimme edes kuvitella olevamme hyviä tai voivamme löytää onnellisuuden, jos ”ruoskimme” työtekijöitämme, emme pidä huolta ympäristöstämme ja omasta kehostamme, emme elä totuutemme mukaisesti tai olemme vihaisia ja epäkohteliaita?
Olemme niin paatuneita, että usein emme edes miellä noita asioita pahuudeksi, mutta sitä ne kuitenkin ovat. Se, onko jokin asia hyvä tai paha, on helppo testata miettimällä, mitä kyseinen asia luo. Jos se ei luo hyvyyttä, niin silloin se on pahuutta. Ei ole mitään välimuotoa.
Kerromme etsivämme onnellisuutta, mutta samalla olemme katkeria tai ahneita. Tämä on ristiriitaista, mikä työntää meidät aina vain kauemmaksi etsimästämme onnellisuudesta. Kaikki pienikin tekemämme paha kaivertaa jossain syvällä omantunnon sokkeloissa ja tuo oman painolastinsa pahaan oloomme. Rankaisemme itse itseämme pahuudestamme jatkuvalla lievällä ahdistuksella. Pahuus ahdistaa; hyvyys on lääke ahdistukseen!