Aie

Mikä on TODELLINEN aikeesi?

Mikä on aikeesi tehdä tänään? Keskustella aviopuolisosi kanssa, lähteä lenkille, murehtia huomisesta, olla vihainen vai nauttia? Sanomme haluavamme keskustella ongelmista aviopuolisomme tai työntekijän kanssa, mutta todellinen aikeemme saattaakin olla halu riidellä, jotta voisimme purkaa kiukkuamme. Menemme lenkille, koska todellinen motiivimme on päästä juomaan sen jälkeen pari olutta. Ilman lenkkiä tuntisimme siitä syyllisyyttä.
Luulemme virheellisesti, että motiivimme olisivat aina jalot ja positiiviset, mutta yleensä asia on juuri päinvastoin: monesti esimerkiksi katkeruus ja kosto ovat syy tekoihimme. Emme jätä tekemättä puolisomme pyytämää palvelusta siksi, että meillä ei olisi siihen aikaa, vaan koska tarkoituksemme on kiukutella hänelle. Saatamme myös vihaisina päättää kostaa entiselle puolisolle tai pomolle tyyliin ”kyllä minä vielä sinulle näytän mitä menetit, kun minut jätit”, jolloin edessämme on todella kivinen tie. Tällöin aikeemme on kosto. Viha on voimakas motiivi, ja saatamme jopa saavuttaa päämäärämme sen voimalla, mutta se ei ole tervettä. Kun tiedostamme todelliset motiivit tekojemme takana, voimme korjata ne.
On kaksi talonrakentajaa. Toinen tekee työn hätäisesti, jotta saisi mahdollisimman paljon voittoa. Toinen haluaa rakentaa hyviä taloja kohtuulliseen hintaan haluten silti kohtuullisen voiton. Kumman talo on todennäköisimmin rakennettu paremmin? Jokainen näiden urakoitsijoiden tekemä päätös kuten se, laitetaanko seiniin villaa minimimäärä vai reilusti ja millaisia materiaaleja käytetään, suodattuu heidän aikeensa kautta. Aie käsittää koko yrityksen kollektiivisen energian ja tarkoituksen olla olemassa. Se heijastuu kaikessa yrityksen toiminnassa luoden kaltaisensa näkymättömän energian yrityksen ylle. Kummalta rakentajalta sinä ostaisit talon? Kumpi todennäköisemmin selviää matalasuhdanteen aikana?
 

Sulje ikkuna