Elämä

on lastattu....

Mihin olemme investoineet elämämme? Perheeseen, liikeyritykseen, uraan, harrastuksiin, parisuhteeseen, opiskeluun, rahaan, valtaan, huumeisiin, alkoholiin vai uskontoon? Mikä on meidän alttarimme? Olemmeko panostaneet koko elämämme siihen, että meistä tulisi jotain? Esimerkiksi liikemies tai -nainen, sotilas, taiteilija, voittaja, lääkäri, äiti, isä, poliitikko?
Onko yksi alttari parempi kuin toinen? Ei, etenkään jos se ei ole meille oikea alttari. Yhtä onnettomat rikkaat ja köyhät ovat yhtä onnettomia.
Investoimme paljon aikaa ja energiaa itsemme ulkopuolella oleviin asioihin, jopa siinä määrin, että määrittelemme itsemme niiden kautta. Toisin sanoen olemme ensisijaisesti esimerkiksi lääkäri tai liike-mies ja sitten vasta ihminen. Panostaminen uraan tai ihmissuhteeseen voi toki olla myös hyvä asia niin kauan kuin ymmärrämme, että joskus saattaa tulla aika siirtyä rohkeasti uuteen sekä tiedostamme, että olemme paljon enemmän kuin tittelimme. Etenkin juuri tittelit ovat usein vain yritys tehdä vaikutus muihin ihmisiin ja tuntea itsensä tärkeäksi. Luulemme, että ne antaisivat elämällemme tarkoituksen, kuten pappi, avustustyöntekijä tai sairaanhoitajat saattavat luulla.
Puolustamme asemaamme viimeiseen hengenvetoon. Meidän on todella vaikea uskaltaa luopua jostakin, johon olemme investoineet niin paljon aikaa ja vaivaa. Pelkäämme, että annamme periksi liian aikaisin ja saamme epäonnistujan leiman. ”Mitä ystävänikin sanovat, jos luovutan kaikkien näiden vuosien jälkeen?” ”Mitä tapahtuu sen jälkeen kun lopetan?” ”Pärjäänköhän minä?” ”Olenko jo liian vanha aloittamaan uutta?” Nämä ja muut vastaavat kysymykset pyörivät päässä. Usein käy niin, että ihmiset eivät anna periksi, vaikka koko maailmankaikkeus näyttäisi olevan heitä vastaan. He sanovat olevansa valmiita kuolemaan vakaumuksensa vuoksi. Kuinka usein olemmekaan kuulleet ”vain kuolleen ruumiini yli”. Itse asiassa he ovatkin jo ”kuolleita”, koska he työskentelevät tai elävät olosuhteissa, jotka ovat heille kuolleita.