Tekomme määrittävät meidät

tämä pätee myös sinuun...

Ihmisen summa pysyy aina vakiona. Kun jonkin asian vaikutus vähenee, jokin toinen vaikutus täyttää syntyneen tyhjiön. Hyvyys ja pahuus ovat esimerkkejä näistä vaikutuksista. Henkiset arvot ovat häviämässä kaikkialla maailmassa. Niiden jättämää tyhjiötä ovat nyt täyttämässä raha, pörssikurssit, maine ja menestyksen saavuttaminen millä hinnalla tahansa. Jopa monet uskonnot ovat liittyneet mukaan tähän epätoivoiseen kilpajuoksuun dollareiden perässä.
Henkiset arvot ovat näkyvästi esillä monien puheissa, mutta eivät teoissa. Kuitenkin juuri tekomme määrittävät sen, keitä ja millaisia olemme. Yhtiökokouksissa kerromme yrityksemme hienoista arvoista, mutta jo seuraavassa lauseessa sanomme, että aikeemme on tuhota kilpailijamme. Eikö tuo ole ristiriitaista? Voittokeskeinen asenne näkyy myös urheilussa, jossa kulta voitetaan, hopea on häpeä eikä pronssia edes mainita.
Saattaa äkkiseltään vaikuttaa siltä, että nykyään antaisimme enemmän arvoa henkiselle hyvinvoinnille, rauhalle ja luonnolle. Pinnallisella tasolla näin saattaa ollakin, mutta tekojemme motiivit paljastavat todelliset tarkoitusperämme. Henkilökunnan hyvinvointi on useimmiten tärkeää vain, jos se tuo lisää tuottavuutta. Käytännössä sillä ei ole kovinkaan suurta itseisarvoa. Monet meistä suojelevat luontoa vain siksi, että saisivat siitä enemmän irti ja että luonnonvarat eivät loppuisi kesken eivätkä suinkaan siksi, että luonnonsuojelu olisi itsessään tärkeää. Eli autamme toisia ainoastaan silloin, jos siitä on jotain hyötyä meille. Aito halu tuottaa hyvää oloa luo vankan pohjan positiiviselle henkilökuntakemialle, minkä oheistuotteena kasvaa tuottavuus. Pinnalliset toimenpiteet luovat aina pinnallisen tuloksen.
 

Sulje ikkuna