|
Oheinen
myyntikirje kertoo tarkemmin rahan ja vaurauden energiasta sekä henkilökohtaisen
Olen kouluttaja Los Angelesista ja haluan kertoa sinulle rahasta ja vauraudesta ja siitä miksi rikkaat rikastuvat ja vetävät rahaa puoleensa, kun toiset juuri ja juuri hankkivat elantonsa kovalla työllä. Aivan ensimmäiseksi esitän väitteen: Meillä on velvollisuus menestyä materiaalisesti! Velvollisuus ketä kohtaan? Itseämme sekä perhettämme kohtaan, koska silloin voimme paremmin turvata sekä oman että lastemme tulevaisuuden, terveyden ja koulutuksen. Tutkimus toisensa jälkeen puoltaa sitä, että akateemisen koulutuksen omaavien vanhempien lapset ovat myös akateemisesti koulutettuja ja että vauraiden lapsista tulee myös vauraita. Työläiskortteleista tulee työläisiä. Vauraat ovat myös terveempiä, onnellisempia ja elävät pitempään. He ovat optimistisempia ja nauttivat elämästään enemmän. En tarkoita, että onni ja hyvä olo olisi varattu vain akateemisille ja rikkaille. Me kaikki tulojemme suuruudesta riippumatta voimme olla tyytyväisiä elämäämme, sillä vauraus on mielentila. Väistämätön tosiasia kuitenkin on, että elämme erittäin materiaalisessa yhteiskunnassa. Materiaalinen vauraus luo turvallisuutta ja oikein käytettynä sillä voi tehdä paljon hyvää niin itselle, lapsille kuin ympäristölle. Mikään ei toimi ilman rahaa. Kirjastot ja sairaalat maksetaan rahalla. Jopa hyväntekeväisyys tai luonnonsuojelu vaatii rahaa. Raha ei tee onnelliseksi, mutta rahan vähyys tupaa tekemään onnettomaksi. Rahan vähyyttä saa valittaa, mutta rahan paljoudesta ei saa puhua julkisesti eikä etenkään positiiviseen sävyyn. Suomessa menestys on kirosana. Aivan kuin keskinkertaisuus olisi hyve. Velvollisuus menestyä on täällä aivan tuntematon käsite. Raha ei ole synti. Se, miten me käytämme sitä, määrittää meidät. Mitä termi ’rahan ja vaurauden energia’ merkitsee Sinulle? Jos niskakarvasi nousivat pystyyn lukiessasi yllä olevaa, nämä tunteet kuvastavat Sinun asenteitasi rahaa kohtaan. Etenkin ne henkilöt joilla ei ole heidän omasta mielestään tarpeeksi rahaa, näkevät punaista kun vauraudesta puhutaan yllä olevaan sävyyn. - Onko rahan energiaa olemassa ja seuraako se samoja energian lainalaisuuksia kuten muukin energia? - Miksi vauraus menee vaurauden luokse? - Miten pelot ja uskomukset vaikuttavat vaurauden kiertoon? - Miten voit houkutella lisää vaurautta elämääsi? - Millaiset ihmiset puhuvat rahasta enemmän kuin rikkaat. - Tunnetko olevasi vaurauden arvoinen? - Miten vanhempiesi koulutus ja varallisuus heijastuu Sinun varallisuustasoosi? - Onko varallisuustaso periytyvää, ja jos on, miten sitä voi muokata? - Miksi et salli vaurautta elämääsi? - Miten omanarvontuntosi vaikuttaa vaurauteesi? - Onko paljon rahaa sama asia kuin vauraus? - Miten määrität menestyksen? - Mistä menestys kumpuaa? - Miten menestys luo menestystä? - Miten harmonia rahan kanssa voi auttaa sen saamisessa? - Miten voisit muuttaa omaa asennettasi rahaan? - Miksi oikeanlainen asenne on tärkeää? - Mikä on Sinun tekosyysi, että et salli rikkautta elämääsi? - Miksi niin monet ostavat pörssissä kalliilla ja myyvät halvalla? - Minkä arvon laitat omalle mielenrauhallesi ja hyvälle ololle ? Yllä on vain muutamia niistä kysymyksistä, joita voimme käsitellä niin ryhmä- kuin yksityiskonsultoinnissa. Tarjoan koulutusta vaurauden ja menestyksen teemoista sekä sijoittajille, sijoitusneuvojille ja yksityishenkilöille. Tarjoan myös henkilökohtaista sparrausta kokonaisvaltaiseen menestykseen sekä perinteistä koulutusta yrittäjille ja yritysjohdolle. Lisätietoa johdon henkilökohtaisesta valmennuksesta... Koulutuksessani en keskity pelkkään rahan tekemiseen, vaan filosofiani on kokonaisvaltaista kattaen myös emotionaalisen vaurauden, hyvän olon ja fyysisen terveyden. Mitä merkitystä on kaikella rahalla, jonka ansaitsemme tai teemme pörssissä, jos emme osaa nauttia siitä syvällä emotionaalisella tasolla? Jos uuden auton tai asunnon tuoma tyydytys on vain hetkellinen ja laimea, onko se silloin kaiken raatamisen arvoinen? Me kaikki tunnemme rikkaita henkilöitä, jotka ovat köyhiä, koska mikään ei ole heille tarpeeksi. He ovat kuin raha-anorektikkoja, jotka peiliin katsoessaan näkevät köyhän henkilön. Voit tuntea olevasi menestynyt paljon vähemmälläkin, jolloin – mikä parasta – vedät luoksesi lisää vaurautta. Rahaa voi ansaita tekemällä pitkiä päiviä, sisulla ja väkisin. Mutta sitä voi tehdä myös huolettomana ja nauttien siitä. Vauraus on asenne! Pörssi on pörssi, ja se tekee mitä se haluaa. Maailma on pullollaan rahaa. Miksi se tulee joidenkin luo niin helposti, mutta toiset joutuvat taistelemaan jokaisesta eurosta? Ovatko nuo jotkut lahjakkaampia? Eivät ole. Jos Sinulla on rahavaikeuksia, ne ovat lähtöisin Sinusta itsestäsi. Et salli vaurautta itsellesi, et tunne olevasi sen arvoinen. Tarjoan traditionaalisen yritysvalmennuksen ja konsultoinnin lisäksi ulkomailla johdon keskuudessa suosittua henkilökohtaista valmennusta (personal coaching). Se on vihdoinkin rantautumassa vauhdilla myös Suomeen. Tässä kokonaisvaltaisessa, lyhyessä ja ytimekkäässä valmennuksessa sparrataan, kannustetaan ja ohjataan löytämään uutta suuntaa, selkeyttä ja tuulta purjeisiin. Opetetaan katsomaan vanhoja asioita täysin uudessa valossa, kuten tässä kirjeessä on tehty rahan ja vaurauden suhteen. Tämä on uusinta uutta henkilökohtaisen koulutuksen saralla, ja oikein tehtynä se on erittäin tehokasta. Niin paljon kuin kukaan muu voi taata toisen puolesta mitään, kokemukseni perusteella voin ’’taata’’, että olosi tulee paranemaan huomattavasti muutaman spaaraustunnissa. Ahdistus, huolet ja murheet poistuvat ja tilalle tulee hyvä olo ja huolettomuus. Yrityksesi tuottavuus ja/tai Sinun henkilökohtainen vaurautesi tulee myös kohentumaan. Monilla fyysinen terveys on parantunut huomattavasti tällaisen prosessin avulla. Selkäsäryt, unihäiriöt, migreenit ja vatsahappo-ongelmat ovat hävinneet kuin itsestään. Enää ei tarvitse juosta patjakaupasta toiseen etsimässä sitä ihmepatjaa, joka toisi unen tullessaan. Tai syyttää toimistotuolia selkävaivoista. Minkä arvon laitat hyvin nukutulle yölle? Terveydelle? Voin auttaa myös terveys-, tupakointi-, paino- sekä alkoholiongelmien kanssa. Minulla on aivan uusi ja erittäin tehokas tapa lähestyä näitä asioita. Yrittäjänä tunnen hyvin kaikki ne päivittäiset haasteet ja ongelmat, joita liikeyrityksen johtamiseen kuuluu. Minulla oli Los Angelesissa huonekalualan yritys, joka työllisti 75 työntekijää. Hyppäsin oravanpyörästä pois 46-vuotiaana ja nyt teen sitä mistä nautin. Kesät vietän mökillä, talvet matkustelen. Koulutan johtoa ja yksityishenkilöitä. Kirjoitan kirjoja menestyksestä ja tyytyväisyydestä ja jaan oppimaani tietoa muille yrittäjille. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, koska saan auttaa muita menestymään ja nauttimaan enemmän omasta elämästään. Eli pääsen tekemään sitä, mikä on lähellä sydäntäni. Usein olemme itse liian lähellä ongelmia ja niiden ratkaisuja, jotta pystyisimme näkemään ne selkeästi. Ulkopuolinen näkee ne helpommin. Osaisithan sinäkin pistää naapurikaupan asiat ojennukseen. KOULUTUKSEN YKSITYISKOHDAT: Tilaa on rajoitetusti, koska koulutan vain muutamaa henkilöä kerrallaan. Hinta on 150 euroa tunti, minimi 3 tuntia. Koulutus tapahtuu puhelimitse, mutta voimme myös tavata henkilökohtaisesti, jos siihen on tarvetta. Jos Sinulla on palava halu kasvaa ihmisenä, niin en halua, että se pysähtyy vain hinnan takia, joten useamman tunnin ja yksityishenkilöiden sparraushinnasta voidaan sopia tapauskohtaisesti. Työnantajasi saattaa maksaa tämän puolestasi. Jos sparraus auttaa välttämään edes yhden virheen syntymisen tai ratkaisemaan yhden ongelman, niin tyypillisessä yrityksessä se on silloin maksanut itsensä takaisin jo moninkertaisesti. Ja minkä hinnan/arvon laitat omalle mielenrauhalle, tyytyväisyydelle ja huolettomuudelle? Jos olet kiinnostunut
muusta yritysvalmennuksesta tai virikeluennoista, ota
yhteyttä. Voimme suunnitella joko yhden luennon tai pitemmän
koulutuksen. Voimme räätälöidä yhdessä jotain todella uutta ja
mielenkiintoista, joka edistää niin yrityksesi kuin henkilöstösi
hyvinvointia, luovuutta ja menestystä sekä tavoitteiden toteutumista. Laitetaan
henkilöstökemiat yhdessä kuntoon. SOITA 044 0800 464 LUOTTAMUKSELLISESTI. Ensimmäinen 20 minuutin sessio on ilmainen: Tämä saattaa olla yksi tärkeimmistä puhelinsoitoistasi, aivan kuten minulle oli, kun soitin Los Angelesissa yhdelle USA:n parhaista yrityskouluttajista. Seuraavat vuodet olin hänen intensiivisessä koulutuksessaan johtamisen, menestyksen, vaurauden ja elämäntaidon aloilla. Jo ennestään hyvä yritykseni sekä henkilökohtainen elämäni vain paranivat. Ainainen ahdistus, huoli ja murhe väistyivät ja tilalle tulivat mielenrauha, elämänilo ja huolettomuus sekä uskallus hypätä oravanpyörästä pois. Uskallus alkaa elää seuraavaa unelmaani. Elämä kantaa rohkeita. Kiitos ajastanne. Timo Ylä-Soininmäki PS Esikoiskirjani Emotionaalinen vauraus ensimmäinen painos on kustantajalta loppuunmyyty. Seuraava kirja, jota olen parhaillaan kirjoittamassa, käsittelee liike-elämää ja menestystä. Ehkä sinun menestystarinasi voisi olla siinä esimerkkinä? LISÄTIETOA: Sparraus sessioista poimittuja kommentteja. > Yrittäjä Itä-Suomesta: ’’Minulla on aivan toisenlainen draivi päällä töissä. On intoa eikä töihin meneminen aamuisin ole enää niin vastenmielistä. Olo on helpottunut ja paljon valoisampi. Tarve kontrolloida kaikkea on poissa. Kaiken kaikkiaan olen itsekin yllättynyt, kuinka paljon oloni on parantunut näiden muutamien tuntien aikana. Ja exit-suunnitelma on taas työn alla, mutta jos minulla on näin mukava olo, niin voi olla, että en myykään yritystäni. Jos tätä menoa jatkuu ja myynti vain nousee, minulla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä myydä sitä.'' > Talousjohtaja pääkaupunkiseudulta: ’’Homma on alkanut luistaa aivan toisella tavalla niin töissä kuin kotonakin. Olen itsekin yllättynyt kehityksestä. Hyvä oloni alkaa heijastua koko yrityksen vireeseen ja tuottoon. Se on niin totta mitä aina sanot, että kun minä muutun paremmaksi, kaikki muu muuttuu paremmaksi.’’ Lisää palautetta.... Sinäkin voisit olla yksi siitä kasvavasta johtoportaan/yrittäjien joukosta, joka ymmärtää, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin ’’tappaa’’ itsensä stressillä yrityksen tai uran takia, josta ei edes pidä. Mitä merkitystä on sillä, että on 65-vuotias miljonääri, mutta menettänyt terveytensä burnoutissa. Golfista, matkustelusta tai sieniretkistä ei pysty nauttimaan, jos on särkylääkkeistä sekaisin tai vatsahapot vaivaavat. Elämästä on tarkoitus nauttia juuri nyt – myös niitä miljoonia tehdessä – eikä joskus sitten kun... ESITTELY: - Olen kotoisin Lahdesta. Asuin Los Angelesissa 22 vuotta, joista 18 vuotta yrittäjänä/toimitusjohtajana/kouluttajana. Nyt jaan aikani Suomen ja ulkomaiden välillä. - Kasvatimme veljeni Esan kanssa yrityksemme yhdeksi Los Angelesin suurimmista ja kuuluisimmista mittatilaushuonekaluyrityksistä. Enimmillään yrityksemme työllisti 75 henkilöä. Teimme huonekaluja Hollywoodin kermalle ja USA:n parhaille sisustussuunnittelijoille. Muutamia vakioasiakkaistamme: Arnold Schwarzenegger, Meg Ryan, Tom Hanks, Madonna, Steven Spielberg, Tom Cruise ja Ozzy Osbourne. Veljeni jatkaa yritystä. - Olen urani aikana ollut vastuussa käytännöllisesti katsoen kaikista yrittämiseen ja liikkeenharjoittamiseen kuuluvista tehtävistä. Huonekalujen erikoisalaani ovat luovuus ja design. - Minulla on yli 10 vuoden koulutus USA:ssa johtamisen, sijoittamisen, elämisen ja menestymisen taidossa alan johtavien opettajien johdolla. SOITA: Huolettomuus, mielenrauha, vauraus ja menestys saattavat olla vain yhden soiton päässä. Valinta on tietenkin aina sinun ja voit jatkaa kuten ennenkin. Mutta jos katsot yritystäsi rehellisesti, niin onko se kaikille – ja etenkin Sinulle – inspiroiva ja hyvä paikka työskennellä? Vain muutama pieni oivallus on muuttanut niin monen elämän paljon helpommaksi. Se voi tapahtua myös Sinulle. Kyse ei ole mistään ylipositiivisuudesta tai onnelasta, vaan maanläheisestä perustyytyväisyydestä ja menestyksestä. Kyse on sitoutumisesta omaan hyvän oloon ja menestykseen. Elämä on sitä, mitä ajattelet sen olevan. Aivan kuten mehiläinen, jonka ei aerodynaamisten lakien mukaan pitäisi pystyä lentämään, lentääkin ehkä vain siksi, että se ottaa elämän kevyesti. Keskittymällä myönteiseen ja pitämällä hyvät perusarvot sisäisenä kompassinasi, voit menestyä myös materiaalisesti tässä erittäin materiaalisessa yhteiskunnassamme – tai itse asiassa menestyt juuri niiden takia. Sinun ei tarvitse myydä sieluasi paholaiselle pärjätäksesi: ei riistää, kilpailla, tuhota eikä käyttää henkilökuntaa hyväksi. Jos ihmettelet miksi tämä kirje on näin pitkä; se on minun tapani löytää ne henkilöt, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla kuin minä. En ota kaikkia halukkaita koulutukseen. Jos Sinulla ei ole intoa ja aikaa lukea tätä kirjettä, niin silloin on todennäköistä, että Sinulla ei ole myöskään tarpeeksi halua sitoutua siihen mitä syvällinen menestys vaatii. Jos vapaus, elämän ilo ja kokonaisvaltainen menestys olisivat helppoja saavuttaa, niin kaikillahan niitä olisi! Päätät sitten keskustella rahan ja vaurauden energiasta, yrityksesi nostamisesta seuraavalle tasolle, myynnin ja voiton parantamisesta tai henkilöstökemioista, niin tukea ja uusia ideoita on lähellä. Soita ja kysy lisätietoa. Ensimmäinen 20 minuutin sessio on ilmainen: 044 0800 464 Timo Ylä-Soininmäki Lisätietoa johdon henkilökohtaisesta valmennuksesta.... Los Angelesin huonekaluyritys: www.monteallen.com Etusivu: www.timoyla.com
|