Oheiset kaksi artikkelia ovat tieteen kuvalehdestä. www.tieteenkuvalehti.com

TIETEEN KUVALEHTI 2004

1. Mistä onnelliset ihmiset on tehty?

Teksti: Stine Overbye

Onnesta on tullut monitieteisen tutkimuksen kohde. Eri alojen tutkijat kartoittavat tekijöitä, jotka saavat ihmiset nauttimaan elämästään ja tuntemaan tyytyväisyyttä.

Onnen tavoittelu näyttää olevan turhaa. Se syntyy geeneistä, ihmissuhteista, uskosta ja hyvistä teoista.

Synny elämäniloiseen perheeseen. Mene naimisiin. Tule uskoon. Hanki hyviä ystäviä. Näin luot parhaat edellytykset onnelliselle elämälle. Onnellisuuden tekijöiden pohtiminen on perinteisesti ollut filosofien, teologien, psykologien ja erilaisten elämäntaidonvalmentajien heiniä.

Aihe on kuitenkin alkanut kiinnostaa myös muiden tieteenalojen edustajia, sillä tyytyväiset ihmiset ovat yhteiskunnan tukipilareita. Itsensä onnelliseksi tuntevien ihmisten on havaittu elävän pitempään ja olevan terveempiä ja tuotteliaampia.

Maailmalla on jo olemassa tutkimusyksiköitä, jotka ovat erikoistuneet onnellisuuden ja elämänlaadun eri tekijöiden selvittämiseen. Aihepiiriä eri näkökulmista lähestyvien tutkijoiden yhteisenä foorumina toimii saksalaisen Springer-kustantamon julkaisema Journal of Happiness Studies -tiedelehti.

Onnen voi periä vanhemmiltaan

Onnellisuustutkijoiden tavoitteena on saada selville, millainen elämäntapa kohottaa elämänlaatua. Tietoa voidaan soveltaa kansanvalistuksessa, kasvatuksessa ja koulutuksessa samaan tapaan kuin nykyään annetaan ravitsemussuosituksia.

Yhdysvaltalaisen Pennsylvanian yliopiston psykologian professori Martin Seligman on jo esittänyt eräänlaisen onnellisuuden kaavan. Hän on perehtynyt eri maiden tilastoihin ja eri puolilla maailmaa tehtyihin psykologisiin tutkimuksiiin ja päätynyt joihinkin tekijöihin, jotka vaikuttavat edistävän elämänlaatua muita enemmän.

Näistä tekijöistä ollaan tutkijapiireissä jokseenkin yksimielisiä. Tärkein yksittäinen onnellistava tekijä näyttää olevan perimä. Yhdysvalloissa Minnesotan yliopistossa työskentelevä psykologi David Lykken tutki 4 000:ää vuosina 1936-1955 syntynyttä kaksosta, jotka olivat kasvaneet erossa toisistaan.

Tutkimuksessa ilmeni, että kaksosparikkien onnellisuudessa havaitut erot selittyivät geneettisistä syistä suunnilleen 50-prosenttisesti, kun taas tulojen, siviilisäädyn, uskonnon ja koulutuksen merkitys oli alle kolme prosenttia.

Lykkenin mukaan onnellisuus periytyy sikäli, että parhaat edellytykset kasvaa itseensä ja elämäänsä tyytyväiseksi aikuiseksi on lapsilla, jotka syntyvät onnelliseen perheeseen.

Toiseksi merkittävin elämänlaatua parantava tekijä on avioliitto. 42 maasta kootut tiedot osoittavat naimisissa olevien ihmisten olevan naimattomia onnellisempia. Parisuhde sinänsä ei näytä riittävän myönteisen vaikutuksen syntymiseen.

Vertailun mukaan avoliitossa elävät eivät ole yhtä onnellisia kuin yhdessä asuvat aviopuolisot. Ero johtuu toden-näköisesti siitä, että avioliitto on monissa maissa lainsäädäntösyistä turvallisempi yhteiselämän muoto kuin avoliitto.

Myös muut ihmissuhteet vaikuttavat elämänlaatuun merkittävästi. Yhdysvaltalaisessa Illinoisn yliopistossa psykologiaa opettava Ed Diener teki haastattelututkimuksen Intiassa Kalkutan kurjaliston keskuudessa.

Tulos yllätti myönteisyydellään: vähäosaiset pitivät itseään lähes yhtä onnellisina kuin vertailuryhmäksi valitut selvästi paremmin toimeentulevat keskiluokan jäsenet.

Alimpaan sosiaaliryhmään kuuluneet intialaiset pitivät ystäviään ja sukulaisiaan suuressa arvossa. Hyvät ihmissuhteet tekivät heidän elämästään mielekästä ja auttoivat kestämään äärimmäistä köyhyyttä ja sen lieveilmiöitä.

Usko parantaa elämänlaatua

Dienerin tutkimus tukee käsitystä, että aineellinen hyvinvointi ei ole onnen avain. Silti monet vastaavat myönteisesti kysymykseen, tekeekö raha onnelliseksi. Yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston taloustieteen professori Robert Frank muotoilee asian näin: Rikkaiden joukossa on onnettomia ja köyhien keskuudessa onnellisia.

Onneton rikas on kuitenkin onnellisempi kuin onneton köyhä. Varakkaat ihmiset ovat hänen mukaansa joka tapauksessa keskimäärin varattomia onnellisempia. Sitä vastoin ahneus heikentää elämänlaatua. Ne, jotka haluavat jatkuvasti lisää maallista hyvää, eivät yleensä nauti elämästään.

Useissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnollisuus parantaa elämänlaatua. Kanadalaisen Trentin yliopiston psykologian professorin Gary Rekerin mukaan uskonnon myönteinen vaikutus tulee esiin etenkin suhtautumisessa kuolemaan.

Uskovaisten asenne elämän loppumiseen on yleensä muita positiivisempi. Siksi he ovat onnellisempia vanhuksina tai sairastaessaan parantumatonta tautia kuin ne, jotka eivät usko minkään jumaluuden olemassaoloon.

Myös epäitsekäs käyttäytyminen lisää tyytyväisyyttä. Esimerkiksi yhdysvaltalaisen Vanderbiltin yliopiston tutkijoiden Peggy Thoitsin ja Lyndi Hewittin haastattelututkimuksessa ilmeni, että itsensä onnelliseksi kokevat ihmiset tekevät keskimääräistä enemmän vapaaehtoistyötä.

Onnellisiksi itsensä mieltäneistä vapaaehtoistyöntekijöistä tuntui myös siltä, että muiden auttaminen teki heistä entistä onnellisempia, mikä taas motivoi heitä tekemään enemmän työtä huonommassa asemassa olevien hyväksi.

Pidä itseäsi viehättävänä!

Stereotyyppisen käsityksen mukaan elämä kohtelee kauniita ihmisiä hellemmin kuin rumia. Ulkoinen viehättävyys ei kuitenkaan ole oikotie onneen, vaan useissa tutkimuksissa on ilmennyt, että ne ihmiset, jotka hyväksyvät oman ulkonäkönsä eivätkä vertaile itseään koko ajan muihin, ovat keskimääräistä onnellisempia.

Psykologian professori Laurie Mintz yhdysvaltalaisesta Missouri-Columbian yliopistosta kehottaa unohtamaan mainosten vääristyneen kehokuvan ja kiinnittämään enemmän huomiota siihen, mitä omalla keholla voi tehdä, kuin siihen, mitä sille voi tehdä.

Ja nuoruuden ihannointi on aivan yhtä turhaa. Laaja yhdysvaltalaistutkimus osoittaa kielteisten tunteiden vain vähenevän ikävuosien karttuessa.


2. Onni on asenne

Teksti: Stine Overbye

Toiset näyttävät syntyneen kultalusikka suussaan. Heillä menee hyvin niin kotona kuin työelämässäkin. Toisten arki on taas ankea ja täynnä vastoinkäymisiä. Uusi tutkimus osoittaa, että onnekkuus ei ole synnynnäistä vaan hankittava ominaisuus.

Laulun mukaan onni suosii rohkeaa. Uuden tutkimuksen mukaan väitteessä on vinha perä. Ja mikä lohdullisinta, kaikki voivat vaikuttaa onnekkuuteensa. Elämä alkaa hymyillä, jos uskaltaa tarttua tilaisuuteen eikä vähättele onnistumismahdollisuuksiaan.
Brittiläinen psykologian professori Richard Wiseman on tutkinut vuosikausia tekijöitä, jotka tekevät toisista ihmisistä muita onnekkaampia. Hänen mukaansa onni ei ole yhtäkkiä turbaaniin putoava appelsiini vaan noutopöytä, jonka jokainen kattaa itse. Satojen haastattelujen, laboratoriokokeiden ja kyselytutkimusten jälkeen hän on tullut siihen lopputulokseen, että menestyjät eivät ole syntyneet erityisen onnellisten tähtien alla vaan ovat omaksuneet asenteita ja käyttäytymismalleja, jotka palkitsevat heidät myönteisillä kokemuksilla.

Onni näyttää potkivan osaa ihmisistä kaikilla elämän aloilla. Nämä ihmiset nauttivat silmin nähden olemassaolostaan. Hyvinvointi ei ole kuitenkaan tulosta ahkeruudesta tai poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Heidät erottaa muista pikemminkin kyky olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja nähdä vastoinkäymisissä myönteisiä puolia.

Avoimin mielin kohti uutta

Wisemanin johtama tutkijaryhmä alkoi vuonna 1993 etsiä tiedotusvälineiden avulla henkilöitä, jotka pitivät itseään joko erittäin onnekkaina tai erittäin epäonnisina. Tuhansista ilmoittautuneista tutkijat valitsivat 400 ihmistä, jotka edustivat eri ikä- ja sosiaaliryhmiä. Wiseman selvitti kollegoineen kahdeksan vuoden ajan, miten onnekkaiksi tai epäonnisiksi itsensä kokevien ajattelu- ja toimintatavat poikkesivat toisistaan.

Tutkimukseen osallistui mm. 42-vuotias oikeuslääkäri, joka kertoi elämän hymyilleen hänelle kaikessa suhteessa. Hän oli naimisissa rakastamansa miehen kanssa ja hänellä oli kaksi suloista lasta. Hän myös viihtyi mainiosti työssään. Hänen vastakohtansa oli 34-vuotias lähihoitaja, joka mielestään tapasi aina vääriä miehiä ja jolle sattui jatkuvasti vastoinkäymisiä. Viikon aikana hän oli nyrjäyttänyt nilkkansa, telonut selkänsä ja kolhinut autonsa peruuttamalla päin puuta.

Wisemanin mukaan melko nopeasti kävi ilmi, että onnekkaiden ja epäonnisten ihmisen psykologiset profiilit erosivat huomattavasti toisistaan. Onnekkaat eivät olleet syntyneet kultalusikka suussaan, eikä heillä ollut erityisominaisuuksia, jotka olisivat selittäneet menestymisen elämässä. He eivät erottuneet ulkonäöltään, älykkyydeltään tai vaikkapa anteliaisuudeltaan keskivertoväestöstä. Sen sijaan he olivat tavallista ulospäinsuuntautuneempia, uteliaampia ja avoimempia haasteille. Heidän intuitionsa eli kykynsä tajuta asioita vaistonvaraisesti oli hyvin kehittynyt, eivätkä he epäröineet luottaa siihen. Siksi he näkivät ympäristössään hyödyllisiä tilaisuuksia ja uskalsivat myös tarttua niihin. Lisäksi heidän ihmistuntemuksensa ei pettänyt vaan loi edellytykset monin tavoin antoisille sosiaalisille suhteille.

Onnekkaiden ryhmän jäseniä yhdisti panostaminen ihmissuhteisiin. Mitä laajemmaksi verkosto kasvoi, sitä enemmän heille tarjoutui tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin, jotka voivat auttaa heitä esimerkiksi työpaikan tai asunnon vaihtamisessa. Epäonnisten joukkoon kuuluneet eivät sitä vastoin nähneet metsää puilta ja olivat jatkuvasti kuin puoliunessa. Heidän huomionsa oli siinä määrin keskittynyt omaan itseen ja ongelmiin, että he eivät havainnoineet aktiivisesti ympäristöään ja tajunneet sen tarjoamia mahdollisuuksia parantaa elämänlaatua.

Pelko ja huolet sokaisevat

Erittäin paljastavaksi osoittautui koe, jossa tutkimukseen osallistuneita pyydettiin laskemaan lehdessä olevien kuvien määrä. Epäonniset selviytyivät kokeesta keskimäärin kahdessa minuutissa, kun taas onnekkaat saattoivat laskea lehden käsistään jo muutaman sekunnin kuluttua.

Wiseman oli sijoittanut lehden toiselle sivulle puolen sivun kokoisen laatikon, jossa luki viiden senttimetrin korkuisin lihavoiduin kirjaimin, että kuvia on 43. Teksti hyppäsi suorastaan silmille. Onnekkaat havaitsivat sen heti, kun taas epäonnisilta se jäi huomaamatta.

Toisessa kokeessa keskelle lehteä oli pantu yhtä selkeä viesti: Lopeta laskeminen. Kun sanot kokeen valvojalle, että olet huomannut tämän viestin, saat 250 puntaa. Tämäkin viesti meni epäonnisten silmien ohi, sillä he olivat keskittyneet pelkästään laskemaan kuvia.

Persoonallisuustesti osoitti, että epäonnisiksi itsensä kokevat ihmiset olivat yleensä jännittyneempiä ja hermostuneempia kuin onnekkaina itseään pitävät. Näytti siltä, että juuri huolestuneisuus ja pelokkuus sumensivat
epäonnisten tilanteentajun: he eivät pystyneet hahmottamaan kokonaisuutta ja sen suomia mahdollisuuksia, koska he suuntasivat kaiken huomionsa yhteen ainoaan asiaan kerrallaan.

Hyvä itseluottamus palkitaan

Epäonnisilla näyttää olevan taipumus rajata ajattelunsa ja toimintansa onnekkaita jyrkemmin: kun he ovat etsimässä täydellistä elämänkumppania, he eivät näe uutta tuttavuutta mahdollisena ystävänä. Sama pätee vaikkapa työpaikkailmoituksiin. He hakevat vain työpaikkoja, jotka vaikuttavat ilmoituksen perusteella juuri heille sopivilta eivätkä ilmaise kiinnostustaan tehtäviin, jotka vaatisivat heiltä esimerkiksi lisäkoulutusta.

Brittiläistutkimuksen tulosten valossa näyttää siltä, että onni ei ole vain sattumaa vaan pitkälti myönteisen elämänasenteen ja avoimen mielen ansiota. Jos uskoo menestyvänsä, tulee usein tiedostamattaankin toimineeksi menestyksen hyväksi. Usko omiin selviytymismahdollisuuksiin parantaa myös kykyä kohdata vastoinkäymisiä ja toipua niistä. Parhaassa tapauksessa koettelemukset koetaan hyödyllisiksi oppitunneiksi.

Wiseman sai reaktioaikaa mittaavassa kokeessa viitteitä siitä, että myönteiset odotukset parantavat suorituksia. Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään. Toisen ryhmän jäseniä pyydettiin yksinkertaisesti painamaan nappia valon syttyessä. Toiseen ryhmään kuuluneita kehotettiin eläytymään ensin nopeasti reagoivan hävittäjälentäjän rooliin ja sitten toimimaan samalla tavalla kuin vertailuryhmän jäsenten. Lopputulos osoitti, että lentäjät reagoivat selvästi vikkelämmin.

Wisemanin mukaan epäonnisiksi itsensä kokevien on erittäin vaikeaa tajuta ja muuttaa haitallisia käyttäytymismallejaan ja synkkää maailmankuvaansa. Tästä huolimatta Wiseman pitää asennemuutosta mahdollisena. Prosessi voi alkaa vaatimattomasti, esimerkiksi niin, että omissa oloissaan viihtyvä henkilö pakottaa itsensä kerran viikossa soittamaan tutulleen tai luopuu eväistä ja alkaa syödä työpaikkaruokalassa muiden seurassa.

Päiväkirja kertoo onnen hetket

Wiseman neuvoo itsensä epäonniseksi kokevia myös pitämään päiväkirjaa. Kun myöhemmin palaa menneisiin tapahtumiin, huomaa, että ihan kaikki ei olekaan sittenkään mennyt pieleen. Yksikin ilonaihe voi vahvistaa itsetuntoa ja antaa sysäyksen myönteiseen ajatteluun silloin, kun maailma näyttää murjovan.
 

Kotisivu:  www.tieteenkuvalehti.com

Kotisivu: www.timoyla.com/