|
LÄNSI-SAVO VAURASTUMINEN EI ONNISTU VALITTAMALLA Timo Ylä-Soininmäen mielestä huolien vatvomisen sijasta kannattaa keskittyä tavoitteisiin. Yli 20 vuotta sitten lahtelainen nuorukainen Timo Ylä-Soininmäki lähti Amerikkaan onneaan etsimään. Hän menestyi yrittäjänä valtameren takana. Nyt hän on ainakin toistaiseksi palannut Suomeen ja haluaa auttaa suomalaisia saavuttamaan tavoitteistaan. Hirvensalmella eteläsavolaisille yrittäjille hiljattain luennoinut Ylä-Soininmäki kääntää parhaillaan kirjaansa Emotionaalinen vauraus suomeksi ja konsultoi yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Hän uskoo, että moni ihminen saavuttaisi enemmän elämässään muuttamalla ajattelumallejaan. Jos mieli askartelee jatkuvasti huolen parissa, elämän tarjoamat tilaisuudet jäävät huomaamatta. - Negatiivinen ajattelu sulkee pois kaikki mahdollisuutemme saavuttaa se, mitä janoamme. Ajatellaan, että ongelmana on esimerkiksi rahan puute. Jos lähestymme haluamaamme keskittymällä siihen mitä meiltä puuttuu, eli rahan vähyyteen, tulemme saamaan vain lisää rahan vähyyttä. Pitää keskittyä siihen mitä haluaa, ei siihen mitä puuttuu, Ylä-Soininmäki kiteyttää perusfilosofiaansa. Vaurastuminen ei onnistu ainakaan toisia kadehtimalla, sen hän takaa. - Jos näet jollakin menevän hyvin ja sinulla nousee sen takia niskakarvat pystyy, ongelma on itselläsi. Jos et voi sallia menestystä toisille, et todellisuudessa salli sitä itsellesikään. Jos valittamalla ja kateudella saisi elämässään jotain aikaan, olisin kirjoittanut kirjan ''Valita itsesi miljonääriksi''. Menestys on muutakin kuin materiaa Ylä-Soininmäki ei halua olla pelkkä positiivisuuden saarnamies. Hän uskoo kuitenkin että pyrkimys positiivisuuteen pitkällä aikavälillä lisää henkistä hyvinvointia, vaikka jokaisella on tietysti huonojakin päiviä. Timo Ylä-Soininmäki korostaa ettei tarkoita vauraudella pelkästään taloudellista vaurautta. - Meille tuputetaan yksipuolista kuvaa jonka mukaan menestys on yhtä kuin Mersu pihassa. Emotionaalinen vauraus muodostuu kuitenkin siitä, että tekee asioista, joita todella haluaa tehdä. Todellinen vauraus on se mitä sinä olet, ei se mitä omistat, hän kiteyttää. Jos työn teon motivaationa ovat pelkästään raha, vaihtoehtojen puute, mukavuudenhalu ja muutoksen pelko, Ylä-Soininmäki sanoo sen johtavan negatiivisuuteen, turhautumiseen ja ongelmien kierteeseen. Jos taas on löytänyt kutsumustyön, jota tekee iloisesti, intohimoisesti ja luovasti, työkin tuottaa parempaa tulosta. Se taas johtaa menestykseen, tyytyväisyyteen ja elämän tarkoituksellisuuteen. - Meillä kaikilla on se oma juttumme, jonka löytäminen on kaiken A ja O, hän sanoo. Timo Ylä-Soininmäki ei kuitenkaan suosittele suoraa päätä uuden ammatin etsimistä, jos oma työ ei juuri nyt maistu. - On paljon ihmisiä, jotka todellisuudessa ovat kutsumusammatissaan, mutta eivät enää tiedosta sitä. Sen sijaan, että keskittyy pelkästään työnsä huonoihin puoliin, kannattaa miettiä hyviäkin puolia sekä sitä, miksi on alun perin kyseisen ammatin vallinnut. Esimerkiksi hoitoalalla raha tuskin voi olla ainoa motiivi. - Kuitenkin, jos emme millään pysty muuttamaan suhtautumista nykyiseen työhän paremmaksi, on ehkä aika etsiä tehtävä, joka merkitsee meille jotain. Pitkällä tähtäimellä katsottuna on yleensä parempi ottaa alan vaihtoon liittyvät riskit kuin elää omien pelkojensa vankina työssä, jota vihaa. Lopeta muiden syyttäminen Timo Ylä-Soininmäen oma yrittäjän ura on kulkenut omaperäisiä latuja. Hän lähti nuorukaisena onnea etsimään ja perusti veljensä kanssa Los Angelesiin huonekalualan yrityksen, josta tuli Hollywoodin huipputähtien hovihankkija. Veljesten palveluksessa oli parhaimmillaan 75 ihmistä töissä ja asiakkaina tunnettuja viihdetähtiä kuten Dustin Hoffman, Madonna ja Jack Nicholson. Menestys ei kuitenkaan tuonut Ylä-Soininmäelle tyydytystä. Hän voi pahoin henkisesti, alkoi käyttää yhä enemmän alkoholia ja ajautui avioeroon. Muutoksen avaimet löytyivät, kun mies tajusi syyttävänsä muita omasta kurjuudestaan. Se söi vähitellen voimavaroja sisältäpäin.
- Päätin ottaa itse vastuun elämästäni. Aloin kuntoilla ja opiskella ja se muutti elämäni, hän sanoo.
22 Amerikan vuoden jälkeen keväällä 2002 oli aika tehdä jotain uutta, joten Ylä-Soininmäki myi osuutensa firmastaan veljelleen ja lähti toteuttamaan uutta unelmaa kouluttajana ja konsulttina.
Turhien huolien heittäminen yli laidan ja unelmiinsa uskominen on vaikeaa, jos luonne on murehtimiseen taipuvainen. Positiivisuuden puhemies lohduttaa kuitenkin, että myönteinen asenne on vähän niin kuin polkupyörällä ajo: joka harjoituskerran jälkeen se sujuu paremmin.
- Ensin pitää tiedostaa kielteiset ajattelumallit, jolloin niitä voi vähitellen alkaa muuttaa. Liian usein ihmiset lukevat kirjan positiivisesta ajattelusta ja pettyvät, kun elämä ei muutu heti paikalla. Kaikki vaatii kuitenkin aikansa. Takaisin Muut pääsivulle... Takaisin kotisivulle...
|