Iltalehti
21.02.2003
Hannele Korhonen

HYVÄ OLO LÖYTYY OMASTA MIELESTÄ.

Jos kiire painaa ja työt kulkevat mukana kotiin viikonloppuisinkin tai huoli toimeentulosta valvottaa yö toisensa jälkeen ei ole ihme että olemme stressaantuneita ja tyytymättömiä.

Kun sitten vihdoin koittaa esimerkiksi kauan odotettu lomamatka siltä odotetaan paljon. Usein käy kuitenkin niin, että matka ei tuokaan sitä onnea ja iloa mitä siltä on odotettu. Miksi näin käy?

Asiaa voisi verrata myös siihen, että on saatu ostettua vaikkapa kauan haaveiltu talo, uusi auto tai vene. Hankinnat tuovat onnea ja tyydytystä, mutta vain lyhyen hetken.

Jostain kumman syystä kaikki uusi mitä ostamme lämmittää vain hetken ja entinen tyytymättömyys palaa.

Jos taas taloudellisen tilanteemme vuoksi emme ole pystyneet hankkimaan taloja ja tavaroita olemme sen vuoksi tyytymättömiä ja kadehdimme niitä joilla jo näyttää olevan kaikkea.

Talot ja tavarat tuovat hetkellisen onnellisuuden piikin. Jos sen sijaan pyrkisimme löytämään elämäämme perustyytyväisyyttä itsemme sisältä henkinen hyvinvointimme lisääntyisi radikaalisti, kouluttaja Timo Ylä-Soininmäki sanoo.

Jos olemme tyytyväisiä arkielämässämme nautimme myös esimerkiksi lomamatkoista aivan eri tavalla.

Totta kai on myös huonoja päiviä, mutta pyrkimys positiivisuuteen pitkällä aikavälillä lisää henkistä hyvinvointia.

Missä onni on?

Mistä tämä perustyytyväisyys sitten löytyy? Se löytyy ennen kaikkea omasta halusta, halusta muutokseen ja tahdosta tehdä sen eteen jotakin.

Lähtökohtana on ensimmäiseksi miettiä omaa elämää ja niitä asioita jotka siinä ovat hyvin.

Henkinen hyvinvointi lähtee siitä, että ollaan tyytyväisiä siihen mitä on. Pyritään tietoisesti pois tyytymättömyyden olotilasta ja opetellaan ajattelemaan, että tämäkin on parempi kuin ei mitään, Ylä-Soininmäki sanoo.

Onni on aina askeleen edellämme. Sitä jahdatessamme tyytymättömyys on ainaisena kaverinamme.

Negatiivisuus vetää puoleensa negatiivisuutta ja positiivisuus positiivisuutta. Eli kun alkaa etsiä elämästään positiivisia asioita ne lisääntyvät ja näin vetävät puoleensa lisää hyviä asioita.

Olen huomannut, että raha, maine ja valta tulevat ulkopuolelta ja niiden tuoma tyytyväisyys on pinnallinen ja lyhytikäinen.

Hollywood vaihtui Suomeen

Ylä-Soininmäki puhuu kokemuksesta. Hän omisti yhdessä veljensä kanssa menestyvän yrityksen Los Angelesissa. Asiakkaina olivat maailman kuuluisimmat filmitähdet. Kaikkea oli, mutta jotain kuitenkin puuttui. Menin läpi avioeron ja aloin alkoholisoitua. Montun pohjalla ollessani kuitenkin tajusin, että tätä menoa juon itseni hengiltä. Nämä vaikeudet olivat ponnahduslauta kiinnostukselleni henkiseen hyvinvointiin ja aiheen opiskeluun.

Ylä-Soininmäki alkoi kirjoittaa ajatuksiaan internetiin ja lopulta niistä muodostui kokonainen kirja. Kirja on luettavissa ilmaiseksi internetissä englanninkielisenä. Suomenkielinen versio tulee painettuna kirjana kauppoihin tänä keväänä.

Vuosi sitten jätin Amerikan-bisnekset taakseni. Myin osuuteni firmasta veljelleni ja syksyllä aloin pitää luentoja henkisestä hyvinvoinnista ja menestyksestä Suomessa.

Ylä-Soininmäki sanoo, että entinen ahdistunut olo on vain valju muisto. Ilman tätä muutosta eläisin edelleen hiljaisessa epätoivossa kuten niin monet tekevät kun mikään ei tunnu miltään ja elämä on yhtä utua päivästä toiseen.

Emme ole vankeja

Muutos ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi jättää entinen elämänsä ja hypätä totaalisesti kokonaan uuteen. Silloin kun tuntuu esimerkiksi siltä, että olemme olosuhteiden vankeja eikä mitään vaihtoehtoja ole kannattaa pysähtyä miettimään.

Kun omaan tajuntaan saa mahtumaan ajatuksen vaikkapa siitä, että pienemmässä asunnossa velkakin olisi pienempi ja jokapäiväinen elämä helpompaa huomaa, että vaihtoehtoja on. Mihinkään asunnonvaihtoon ei kuitenkaan ole tarvetta ruveta jos ei halua, sillä pelkästään tämä tietoisuus antaa vapauden ja tuo tyytyväisyyttä elämään.

Maailmassa ei ole mitään lähdettä joka pulppuaisi pahaa oloa. Jos mieli on täynnä katkeruutta ja vihaa siellä ei ole tilaa hyville ajatuksille. Jos ja kun sallimme hyvät ajatukset mieleemme henkinen hyvinvointi lisääntyy automaattisesti ja sen myötä haaveemme ja toiveemmekin toteutuvat helpommin niin yksilö kuin yritystasolla.

Haaveet ovat elämässä tärkeitä sillä ne antavat elämäniloa ja intoa. Jos samalla älyää olla tyytyväinen siihen mitä elämässä on tällä hetkellä, henkinen hyvinvointi lisääntyy.

Eli kaikki kiertyy jälleen siihen, että kaltaisensa energia vetää puoleensa kaltaistaan energiaa. Keskittymällä rahan vähyyteen vedämme sitä puoleemme joten meidän tulisi keskittyä vaurauteen. Jos valittamalla saisi jotakin aikaiseksi olisin voinut kirjoittaa kirjan: Valita itsesi miljonääriksi, Ylä-Soininmäki kiteyttää.

Lisää henkisestä hyvinvoinnista internetissä osoitteessa: http://www.emotionaalinenvauraus.com

Kuvateksti:
Timo Ylä-Soininmäki on löytänyt tyytyväisyyden lähteen. - Keskittymällä siihen hyvään mitä on tässä hetkessä on iso askel kohti henkistä hyvinvointia.

Takaisin Muut pääsivulle...

Takaisin kotisivulle...